Uusi osoite http://miieri.com/wp/ 

Syy muuttoon on harjoittelu oman sivuston kanssa, se on puolitiessä mutta sitä kautta blogataan Word Pressin kautta. Kestää aikansa ennen kuin olen saanut kaiken siirrettyä sinne, mutta tästä lähtien minun sepustukseni löytyvät sieltä.

Näkemisiin!

 Meillä on 15 astetta lämmintä, aamuviideltä!!! Ja jo muutaman päivän ollut yli 20 päiväsaikaan, lupaavat 18-21 astetta tälle viikolle ja vasta sunnuntaina alkaa viilenemään. Ja meillä kun oltiin jo siinä viiden asteen hujakoilla viime viikolla, Jopa minä otin talvitakin esille.... Taidan vaihtaa kesävaatteisiin ja kesäkenkiin takaisin!

Eilen leivoin mausteisen omenakakun, iltamyöhään ennen kuin menin nukkumaan, ja se odottaa nyt maistajaansa. Minut nimittäin herätettiin vartin yli viisi työsoitolla... ja tässä minä istun nyt taas parantamassa maailmaa ja odottamassa että Eric saa suihkuteltua valmiiksi jotta itsekin pääsen seisomaan kuumaan vesihöyryyn.... niska jumissa ja taitaa olla RSI kyynärpäässä... 

Valoisaa viikkoa!

 Kylppärituunaus kesken... Ostettiin lääkekaappi pari viikkoa sitten ja toinenkin kun ajattelin että sepä onkin hyvä noille tuubeille ja huulipunille siinä peilin vieressä. No sitten kesti aikaa ennenkuin pora pysyi Ericin kädessä ja napattiin sit lasihyllyt siitä kylpyammeen viereltä pois ja muutettiin pyyhetangot sinne... Kolme kuukautta sitten ostettiin sellainen "sade"-suihku ja tarkoitus oli ruuvata se paikoilleen mutta meidän kylppäri on 25 vuotta vanha ja siellä on hullu laatoitus eikä saada sitä suihkua oikealle korkeudelle... tai ainakin tarttis löytää sentin paksuinen pala rautaa, muovia tai kaakelia yläruuvausta varten... Puunpalaa en halua kylpyhuoneeseen homehtumaan. Mä en ole ikinä tykännyt meidän kylppäristä. Vaikka olenkin suomalainen niin sininen väri kuuluu vain siniristilippuun ja itsenäisyyspäivään ja joihinkin lasiesineihin, ei koko hemmetin kylppärin seinä- ja kylpyammekaakeleihin!!!! Eli se julmetun kallis suihku oottaa sitten vuoroaan....

Uudet kotisivut valmistuvat hitaasti mutta varmasti. Tarkoitus oli ne julkistaa eilen vaikka ne ovat vielä suunnitteluvaiheessa, mutta jokin tökkäs ja Webhostin pomo Patrick tarkistaa mikä meni mönkään. Ilmeisesti tein jotain ihan hölmöä. Luulin olevani aikas taitavakin kaikissa näissä nettijutuissa mutta joka sekunti jonka käytän sivuston rakentamiseen saa minut tuntemaan itseni ihan pilapiirrosten blondiksi...

Äidin tuhka haudattiin eilen. Sytytin kynttilän, laitoin uuden kuvan kukkamaljakon viereen ja itkin kovasti... Kun puoli tuntia oli kulunut niin en enää tuntenut itseäni peilistä. Koskahan ne kyyneleet kuivuu? Ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa...

Eilen saunottiin, tietysti, olihan lauantai. Otin muutaman oluen, mentiin nukkumaan vasta puoli kahden aikoihin. Vartin yli neljä heräsin, mahaan sattui ja uni karkasi... Tulin alakertaan ja Bossie jaloissani katselin VanityFair elokuvan ja aloin jopa katselemaan Keeper-filmiä kunnes uni vihdoinkin yllätti. Sain sitten nukuttua vielä pari kolme tuntia ja nyt sitten iltapäiväni menee kylppärin siivouksessa ja Eric katselee Ajax-Utrecht peliä... Ajax on jo nyt häviöllä kahden maalin verran joten täällä on sitten happamia ilmeitä....

Illalla on työporukan kanssa keilailuilta ja päälle spareribs seisova pöytä syö niin paljon kuin haluat.... Mutta mun päänsärky ei anna edes katsoa alas päin, eli saas nähdä miten se suostuu keilailuun... 

Hauskaa sunnuntaita kaikille!

 Ihanaa tulossa!

Menen pitämään ensimmäistä oikeaa Mary Kay ihonhoitoluokkaa täällä Hollannissa, ystävien tykö, mutta saan sitten puhua hollantia ja englantia sekaisin niin ei jännitä liikaa. Onhan minulla jo noita asiakkaita, mutta tästä aukeaa taas se ura.

Eilen mennessäni läpi kaikkea tarvittavaa, flip-chartista pikkupyyhkeisiin niin tuli melkein itku kun olen niin kaivannut tätä. Viimeisen virallisen luokan pidin nimittäin Ruotsissa 2002, ennen kuin silloinen mieheni tuhosi kaiken materiaalin mitä minulla oli Mary Kay uraani varten. Ja sitä oli, olinhan silloin 20 parhaan joukossa Skandinaviassa, voitin jopa viikon matkan Dallasiin 2001... Mutta parasta hyvien tuotteiden lisäksi on se hyvänolon tunne mitä tulee jaettua.

Ja muutkin suunnitelmamme menevät eteenpäin. Olemme hankkineet oman domainin ja kunhan kaikki on järjestyksessä siirtyy blogini sinne kuten kuvavarastot ym. Ja biznes kanssa...

Oikein hyvää sunnuntaita kaikille ja kiitos äidille sinne yläkertaan johdatuksesta!

 Työviikko takana, kiirettä piti. Mitäs siitä sen enempiä kertomaan, joka päivälle olisi oma tarinansa, mutta niillä tuskin minun lukijoilleni mitään merkitystä on.

Tapasin Laurien junassa ja sain itkeä kunnolla. Hänen äitinsä kuoli 2,5 vuotta sitten ja hän itkee vieläkin ajatellessaan äitiään ja hän tietää juuri miltä minusta tuntuu. Kun on kaukana surun kohteesta suru ei muutu niin nopeasti. Tai eihän suru ikinä nopeasti muutu, mutta mitä lähempänä surun kohdetta, sitä helpompi sitä surua on käsitellä.

Marikakin soitti illalla ja sain itkeä kunnolla uudelleen. Vaikka minulla riittää lohduttavia sanoja toisen suruun, niin on vielä lohduttavampaa kuulla niitä sanoja ihmiseltä jonka tiedän rakastavan minua. Marika taitaa olla ainoa joka ymmärtää miksi minun suruni on niin suuri, itken kotona niin paljon. Sisko osasi laittaa sanoiksi sen mitä minä vain uskalsin ajatella... heillä muilla oli äiti koko heidän elämänsä ajan, minä sain hänet takaisin vasta aikuisena. Oikeastaan sain hänet takaisin meidän 50 v. matkan jälkeen, tai oikeastaan vasta kun äiti tapasi Mikon. Vaikka tunsimmekin toisemme, niin se äiti-tytär-suhde kasvoi vasta silloin oikeaksi suhteeksi, kun saimme välillämme olleet salaisuudet puettua sanoiksi. Vasta silloin minusta tuli tytär. Mummuhan minut kasvatti, ja kaikki kunnia hänelle ja rakastan häntä aina, mummu oli minulle tärkein ihminen niin kauan kuin hän eli. 

Eric touhuaa pihalla ja minä harjoittelen sukanvarren tekoa. Nyt tiedän miksi minusta ei tullut ikinä sukankutojaa.  Ne silmukoiden luomiset ja ensimmäiset kerrokset, huh huh! Tarttis löytää joustava virkkuuohje, niin olisi varmastikin laatikot täynnä itsetehtyjä sukkia.... 

Jouluakin olen jo alkanut ajattelemaan, Rotterdamissa on joulumarkkinat marraskuun lopulla. Toivottavasti on edes muutama euro silloin säästössä edes leivän ostamiseen sieltä Suomen merimieskirkolta.

Ekonomia on sitten siinä mallissa näiden viime aikojen matkustamisien ja lomapäivien käytön takia, että en voi edes uurnanlaskuun mennä Suomeen. Mutta Pia sanoi että sytytä kynttilä silloin, ajattelin mennä meidän muistolehtoon sinä päivänä sitten suremaan. Ja tarvitseehan sitä valmistua tulevaisuuden verojenmaksuihin kuten minulle vihjaistiin. Ei huvita koko vihjaisu.

Sisälläni taistelee surun kanssa myöskin viha. Viha siitä että salaisuudet, toisten sellaiset, vievät minultakin voimat. On se kurjaa kun ei uskalla olla avoin ja rehellinen läheisille ja ystävilleen, ei ole silloin helppoa katsoa ketään silmiin. Ja jos asiat ottaa puheeksi niin siitä ei sitten tule taas muuta kuin tavaroiden heittoa ja sanallista murhaamista.

Perheen pienimpiä haluaisin vain muistuttaa siitä, että vaikka mummu kuolikin niin mummun rakkaus teihin elää yhtä kauan kuin tekin ja vielä pidempään. Ja mummu varmasti tekee kaikkensa siellä yläkerrassa laittaakseen asiat parhaaseen kuntoon.... 

 Ei tee mieli mitään, ei kirjoittaa, ei syödä, ei nukkua, ei juoda... laitan saunan lämpiämään ja menen sinne itkemään. Sitten onkin pakko värjätä hiukset ja asennoitua huomiseen työhön menoon. Ei se pöpö vielä ole jättänyt minua rauhaan, mutta kuumetta ei ole, kiitos Citrosanin juomisen noin 8 mukillista per päivä.

 Kotona, sydän kipeänä kaipauksesta, mutta kyllä se tästä. Onneksi on ihania ystäviä ja perheenjäseniä. Taidan jättää puheenaiheen nyt tähän, ikävän kanssa on opittava elämään ja huomenna on paluu kipeään arkeen, eikä vapaapäiviä lyhyitä viikonloppuja ennen ole ennen kuin huhtikuun lopulla. Ensi vuonna ovat nuo kirkonpyhät tosi myöhäiseen.

Lento meni nukkuessa, paikat puutuivat, oli ahdasta koneessa, eikä vain omien ylikilojen takia. Junassa vielä ahtaampaa ja lonkat ja polvet lukossa, mutta kaipa ne siitä aamuun vetristyy. Taidanpa ottaa ihan kiusallanikin oluen, sattui sitten kihtikantapäähän tai ei.

Taivaalle syttyi uusi tähti............... siellä se on tuikkinut jo muutaman viikon, toivottavasti tuikuttaa Mikolle kovasti!!!

 Huomenna taas KLM:llä kohti Helsinkiä. Ei ole sanoja, päivitykset saavat olla kun surua ei halua toitottaa kaikille tutuillekaan... suru on ja pysyy, saattaa muuttaa muotoaan mutta vain aika näyttää sen. Meinasin soittaa äiteelle tänään kysyäkseni tekikö se ikinä sitä tiramisua minkä ohjeen lähetin muutama kuukausi sitten... ja sitten taas iski totuus........

Appiukko on kissavahtina ja tein lättyjä, ihan omalla ohjeella josta ihme kyllä tuli ihan syötävänhyviä lettuja - oli keltaisa rusinoita, omenahilloa, moniviljajauhoja, kanelia ja vaniljasokeria ja makeutusainetta... nam nam ja kaloreita ykkösen perässä monta nollaa. Kaksi lettua ja maha oli ihan täynnä...

Pitänee laittaa sytomyssyt kierrätykseen, ei niitä kaikkia ehditty edes koettamaan... 

Yskä röhityttää niin että alavatsankin lihakset ovat jo kipeitä - jos en tietäisi niin epäilisin jo astmaiseksi, mutta taitaa se olla vaan se flunssa joka tässä pyörii joka maassa. Huomenna saa sit lisäpöpöjä koneessa tai sitten olen antelias ja annan omat pöpöni muille. 

Ystävilleni heidän sanoistaan kiitos. Kun annatte minun itkuni valua ilman että sitä pitää salailla niin tiedän ettei teidän edessänne tarvitse teeskennellä...

 " Kuolemaa ei ole. Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen. Minä olen minä,
 Sinä olet sinä. Mitä me olimme toisillemme, olemme yhä. Kutsu minua tutulla
 nimelläni. Puhu minulle sillä luonnollisella tavalla, miten ennen puhuit.
 Älä käytä erilaista äänensävyä, älä pakota itseäsi juhlalliseen tai
 surulliseen puhetapaan. Naura kuten aina nauroit pikku jutuille, joista
 nautimme yhdessä. Leiki, hymyile, ajattele minua, rukoile puolestani. Anna
 nimeni olla kotiväen puheissa, niin kuin se on aina ollut, puhukaa minusta
 ilman kliseitä, ilman varjojen häivää. Elämä tarkoittaa kaikkea. Se on sama
 mitä se on aina ollut, katkeamaton jatkuvuus. Miksi minun pitäisi olla
 poissa mielestäsi, vaikka olen poissa näkyvistäsi. Odotan sinua välimatkan
 päässä jossain hyvin lähellä, juuri kulman takana. Kaikki on hyvin."

Henry Scott Holland

Runon lähetti minulle sähköpostin välityksellä eräs sattumalta blogiini eksynyt. Kiitos Anne.