Tossa tsekkasin taas muiden blogeja ja luin pikaisesti läpi jonkun joka tekee seurakunnalle töitä...

Tuli mieleen lapsuus ja nuoruus ja muutama hassu tapahtuma,,, mulla on vieläkin lapsenmieli mikä uskontoon tulee, jossain tuolla yläkerrassa on vanha oikeudenmukainen herra joka joskus katselee sormiensa läpi mun touhuja ja joskus ehkä liian kiireinen ehtiäkseen minua suojelemaan. Kakarana, siis noin kymmenenvuotiaana toimin jopa sunnuntaikoulun opettajana, pari vuotta kai, sitten mua kiusattiin koulussa niin että en jalkaani pistäny seurakunnan tiloihin. Sitten tuli rippikouluaika, minä olin vuotta nuorempi kuin luokkakaverit eli ei tehny mieli rippileireille... ja äitiä pyydettiin kummiksi tai jotain ja tuli tilaisuus mulle ja äiteelle käydä ns. aikuisrippikoulu ilta-aikaan.... ja sit olikin ripille pääsyaika.Muistan aina isän säikähtäneen ilmeen kirkossa kun hän kysyi että pitääkö vvanhempienkin pukeutua, nähtyään äiteenkin alpakassa!!

No se tilanne kuului lapsuuten ja sen kautta sitten musta on tullut 8 kummitätiä ja 2 niin sanottua, kastamattomille lapsille. Ja mun toiveeni olis antaa niille se sama lapsenmieli mikä mulla oli uskontoa kohtaan, huolimatta kaikesta mitä ite oon käyny läpi. Välillä tuntuu kuin että tää maailma ois paljon parempi paikka kun sitä lastenmieltä ois kylvetty enemmän. Mä olin joskus naimisissa miehen kanssa joka oli uskonnoton kun tavattiin ja siitä tuli ihan karmee muslimi kun mentiin naimisiin - ja mä pystyin vasstustaan koko sen uskontokäsitystä oman lapsenmieleni kautta, ja mä selviydyin hengissä siitä suhteesta, ihme ja kumma. Siksi kai mä niin ihannoinkin mun ja Ericin suhdetta, ja Ericiä!!! Ihanempaa ihmistä ei maailmasta löydy ja mikä mahtavampaa kuin olla suhteessa missä joka asiasta voi keskustella ja pitää omat mielipiteensä ilman kompromisseja. Mun uskontoon kuuluu jouluaamun kirkot, ja näiden 23 vuoden Suomesta poissaolon jälkeen on pakko tunnustaa, ne tunnetaan vain Suomessa!

Alkaa ajatus lipsumaan... lapsuudessa ja nuoruudessa vietin paljon aikaani isäpuoleni helluntailaissukulaissten kanssa ja vieläkin muistan lämmöllä heidän suhtautumistaan minuun... koulukaverini vapaakirkkolainen vei minua leireille ja oli paras ystäväni kunnes muutti Kanadaan... Joka tapauksessa, vieläkin olen sitä mieltä että jossain on joku joka on meitä viisaampii ja jolla on tietoa ja taitoa ja tahtoa saada meitä parempaan ja suojella meitä pahuudelta. Jos sitä sanotaan uskonnollisuudeksi olkoon niin, mutta toivoa pitää olla kaikilla