Olin eilen töissä ja käsi väsyi tosi pahasti, nilkutin ja melkein niiskutinkin. Ajattelin vain pistäytyä ARBOn tykönä ilmoittautumassa takaisin töihin, mutta kuinka ollakaan, paikalla olikin työpaikkalääkäri joka ei ottanut kuuleviin korviinsa lainkaan että minä palaisin täydellä teholla töihin. Viiden minuutin sisällä kyyneleet valuivat vain kun tohtorisetä sanoi että hermosärky on vain symptoomi eli oire mutta mikä onkaan syy... sanoi että tästä en työtä tekemällä parane ja kysyi että mitäs minun mielestäni pitäisi tehdä... sanoin että ei tästä mitään tule jos en saa töitä tehdä, tilanne osastolla on ihan hirveä kun lisää töitä tuuppaa kuin lunta tupaan... selitin tilanteen ja lääkäri halusi saada pomoni mukaan kokoukseen, kieltäydyin, sanoin että ei tässä mistään hermoromahduksesta ole kyse, mutta että tilanne rauhoittuu heinäkuun jälkeen ja sitten voin olla lomalla elokuussa jne jne jne. Ja kyyneleet valuivat vain ja Kleenexejä kului... kyllähän minä itsekin tiedän että pahasta stressistä on kyse, kun ei saunakaan auta. No sitten lopulta sovittiin että niinä päivinä kun minulla on fysioterapia niin pysyn kotona, käsi on kuitenkin ihan käyttämätön silloin, eli teen töitä 3 päivänä viikossa, kunnes käsi alkaa toimimaan kunnolla. Ja lääkkeitä ei tarvitse syödä kun kerran saan kättäni kotona levätä. Ja ensi maanantaina seuraavan kerran tohtorisetää tapaamaan. No, luulin että sen pituinen se ja jatkoin töitäni, kättä jumitti kunnolla mutta 400 sähköpostia vaati lukijansa ja vastaajansa. Työntekijät olivat mielissään kun olin takaisin mutta olivat huolissaan kun näkivät kuinka vaikeata teki.
Iltapäivällä pyysi pomo sitten juttusilleen, oltiin jo päivän aikana useamman kerran tavattu työn merkeissä, mutta tämä tuntui vähän erilaiselta. Ihan hermostutti että mitä on tulossa. Kyseli ja kaarteli ensin, sitten kysyi suoraan että mikä on vikana, sanoin että stressi on kaiken takana. Siinä sitä sitten tutkisteltiin että mistä se stressi tuli - henkilöstö-asioista vai lisäasiakkaista, onko hän tukenut minua tarpeeksi jne. Sanoin että yhtenä syynä on 24/7 puhelut ei ikinä oikeaa vapaata, kolleega ei ole vielä koulutettu eikä tiedä kuin 10% bisneksestä, ja kuten sanottua, lisää tuuppaa kuin lunta tupaan. Pomo sitten kyselemään että mitäs jos saisin vielä yhden työnjohtajakolleegan jotta voisin jatkaa omaa urakiipeilyäni - vähän hölmöltähän se tuntui, vaativampaa työtä kun nyt seinät kaatuu päälle. Mutta oikeassahan tuo on, en minä halua työnjohtaja olla, vaan osastonjohtaja, enemmän bisnestä ja vähemmän henkilöstön käsittelyä - tai erilaista... sanoin että johan porkkanan heitit! Sanoi että kannatti, jos se toi hymyn minun kasvoilleni ensimmäistä kertaa kuukausiin! No eihän tämä vielä mitään takaa, mutta kesäkuun lopulla on puolivuotis-evaluointi uraputkessa, ja jos pomo päättää että minä nousen pykälän niin siihen ei ole kellään nokankoputtamista, lisäkoulutusta siitä tulee, mutta eteenpäin sitten ekonomisestikin. Ja käski pysyä kotona fysioterapia päivinä ja ottamaan kesälomapäiviä pidennettyinä viikonloppuina.
Eiköhän se tästä, tänään tulin fysioterapiasta taksilla kotiin, kun bussit olivat lakossa 9-16, lösähdin sohvalle ja löysin hyvän asennon kädelleni ja pystyin nukkumaan kaksi tuntia heräämättä lainkaan, yöt kun menevät siihen että yrittää löytää kädelle toisen asennon. Huomenna sitten taas katsomaan miten tietsikkatyöskentely sujuu, ja perjantaina seuraava fysio. Pomo ehdotti että ottaisin torstainkin vapaata, jos vain voisin ensi viikolla tehdä puoli päiväisiä silloin kun on fysio, hän kun itse on Egyptissä viikon. Tarttee katsoa... aurinko paistaa ja vähän omaatuntoa kolkuttaa kun en edes pyykkiä pessyt, mutta sairaslomalla pitää saada olla sairas, vai mitä?
Terkut tutuille ja kesän odotusta!!!