Rakas stäväni, työtoverini nukkui pois torstaina puolentoista vuoden sairauden jälkeen. En tiedä mitä tuntea, surua tietysti mutta tietyllä tavalla myös helpotusta hänen puolestaan, sairautensa oli aggressiivinen ja hänen kuntonsa heikkeni nopeasti. Kävin häntä tervehtimässä kaksi kuukautta sitten kun hän oli neurologisissa tutkimuksissa, hän tunsi minut mutta hän ei enää pystynyt kommunikoimaan kuin katseensa kautta - ja hän oli siellä, oman ruumiinsa vankina, vielä tunnistettavana itsenään, huumorintajuisena, tunnerikkaana, vaikkakin eksyksissä sairautensa takia. En toki odottanut että hän nukkuisin näin pian pois, mutta maan päällä ei ole meidän elämämme päivistä päätetty. Sain puhelun yhteiseltä ystävältämme tänä iltana, en ehtinyt vastata mutta numeroa tarkastaessani tiesin jo mitä uutisia on tulossa. Ystäväni kuolema oli ollut kaunis, hän nukkui pois ystäviensä ja perheensä ympäröimänä. Vain kaikista tärkein ihminen oli poissa hänestä riippumattomista syistä, mutta tiedän hänen ajatelleen ystävääni kaiken aikaa ja olleen ajatuksissaan läsnä, kuten aina kun he olivat erossa. Heidän suhteensa oli esimerkillinen toisiaan kunnioittavista ja rakastavista ihmisistä, toivon omani olevan samanlainen loppuun asti.

Nuku rauhassa, ystäväni. Osanottoni kaikille sinun rakkaillesi, toivoisin voivani olla kanssanne raskaina päivinä.

Sinua muistaen. TTF Tellu  29.9.1947-26.7.2007