Aamulla aikainen herätys, annoin kännykän piristä useampaan otteeseen,mutta nousin kuitenkin aamujugurtille 6.15 ja oltiin rautatieasemalla jo 6.35 - nopea akka nääs! Ihmettelin että kuinkas täällä nyt näin paljon ihmisiä on asemalla, keskiviikko ja kaikki. Keskiviikkoisin lapsilla on vain puoli päivää koulua ja useimmat osa-aikatyössä käyvät äidit ovat keskiviikon vapaalla, joten junissa on paljon tilaa. Sitten kuulin ihmisten sanovan toisilleen ettei ole junia, otin rullaportaat yläkertaan ja siellä seisoi kaksi junaa täynnä ihmisiä ja asemalaituri oli myös täynnä ihmetteleviä aamuvirkkuja. Pirautin samantien Ericille ja kerroin tilanteen, Eric soitti töihin hälytyskeskukseen ja sai tietää että joku oli taas hypännyt junan eteen ja ainakin puolentoista tunnin viivästys. Eli Eric tuli sitten hakemaan minut takaisin kotiin, soitin myös kolleegalle joka oli nukkunut liian pitkään tänä aamuna ja sanoin että älä hyvä mies hätäile, syö aamiainen rauhassa, me ollaan töissä vasta kymmenen pintaan. Kyllähän rautatielaitos laittaa busseja liikenteeseen, mutta ne bussit taitavat tulla samaan aikaan kuin ekat junat lähtevät Amsterdamia kohti.

Osaan minä arvostaa arkiaamuja kun saa rauhassa lipitellä kahvia, mutta mieluummin olisin kotona sen takia että kaapelit ovat myrskyssä katkenneet kuin että taas on joku joka on päättänyt että elämällä ei ole mitään tarjottavaa jäljellä. Näitä itsemurhia missä junia käytetään hyväkseen tapahtuu viikottain täällä ja kun mielestäni jo itsemurha on raukkamainen teko, vaikka voin ymmärtää että joskus ihminen on niin syvällä tuskassaan ettei näe muuta ulosmenotietä, niin vielä raukkamaisempaa on aiheuttaa traumoja muille ihmisille. Ericin sisko on konduktööri ja hänen miehensä on veturinkuljettaja, eli perheessä eletään välillä aika hermoja raastavassa ilmapiirissä. Junien vauhti on kova ja hyppääjän raiteilta pois siivoamiseen saattaa mennä tuntikausia, varsinkin aamun pimeinä tunteina. Olin kerran junassa kun käsi vain lensi ikkunan ulkopuolella samalla kun juna jarrutti niin voimakkaasti että puolet matkustajista putosivat lattialle. Kesti jonkin aikaa ennen kuin tajusin mitä tapahtui ja mitä oikein näin. Istu siinä sitten junassa tuntikausia kun tiedät mitä siinä allasi ja ympärilläsi tapahtuu.

Tottakai niitä vahinkojakin tapahtuu, aika monta ylimenopaikkaa on junaradan kohdalla joita ei ole mitenkään merkitty ja ihmiset koiria ulkoiluttaessaan menevät oikoteitä pitkin ja radan yli sen sijaan että kiertäisivät tunnelien kautta. Ja junia myöhästyy myös sen takia että lehmiä jää junien alle, ja joka kerta on lehmän omistaja vastuussa vahingosta. Vaikka lehmä olisi onnistunut päästä karkuun myrskyn kaataman aidan kohdalta. No kaipa senkin joku vakuutus korvaa.

Tässä minä istun tietokoneella, ilman punaista lankaa, ajatukset harhailevat elämässä ja kuolemassa ja taas harmittaa tämä pimeä maa, kun ei edes lunta ole antamassa valoa aamuun. Saa olla onnellinen kun itsellä on asiat kunnossa ja tietää että oma mielenterveys on sen verran vahvalla pohjalla ettei tarvitse aamun kylminä pimeinä tunteina odotella sopivaa junaa jota halata elämän viimeisenä tekonaan.