Aurinko paistaa!!!

Maanantaina matka kävi sitten paikallisen Kelan eli UWV:n lääkäriä tapaamaan. Viimeksi taisi olla vajaa vuosi sitten, sen jälkeen vain puhelimen välityksellä ovat kyselleet kuulumisia. Nyt piti mennä tarkistuttamaan olisinko heidän mielestään työkykyinen. Heidän velvollisuutenaan on löytää minulle 3 työpaikkaa joissa tienaisin 75 % entisestä palkastani, ottaen huomioon tietysti työkyvyttömyyteni asteen. 

Istuimme odotushuoneessa ja ne upean näköiset pinkit sohvat ovat aivan karseita istua. Jos ei selkä olisi valmiiksi kipeä niin siellä viimeistään kipeytyisi. Ja tapaamisen kellonaika meni jo.. ei kuulu mitään lääkäristä. Eric joutui viemään lisää rahaa parkkimittariin... vihdoin viimein, 20 minuuttia myöhässä kuulen oman nimeni ja nuori tyttönen tulee minua vastaan. Ajattelin että kaikki naislääkäritkö ovat yhtä onnettomia kellon suhteen - vuosi sitten oli vanhempi naishenkilö ja yli puoli tuntia myöhässä. Pitkä kävelymatka sitten lääkärin huoneeseen, harmitti taas kun huomasin kuinka hidas minusta on tullut. Ja kukas se siellä huoneessa odottikaan.... se vanhempi naislääkäri! Nuorempi oli työharjoittelussa seuraamassa.

Menimme sitten listaa läpi, mitä voin ja kuinka kauan ja verrattiin vuoden vanhoihin tietoihin. Ainut muutos on se kortisoonin aiheuttaman ylipainon saaminen pois. Kivut samoina ja vähäiset liikunnat ja harrastukset myös. Eric vähän välillä painotti jotain jos yritin olla liian ylimalkainen joidenkin kipujuttujen suhteen. Pari kertaa yllätti kyyneleet mutta sain ne hallittua, sitä se on tuo menopaussi...

Tunnin jälkeen lääkäri totesi että ei minulle tule mitään töitä löytymään tässä kunnossa ja kun kerran on jo vuosikymmenien ylipaino-ongelma niin hän ei näe että minä 25 kiloa pudottaisin ennen kuin sairaseläke pamahtaa vakituiseksi. Harmittihan se kuulla, mutta aina itsellä toivoa siitä kuitenkin. Jospa selkä edes tulisi paremmaksi, nivelrikko nyt on mitä on.

Minulle tulee sitten kutsu jotain työtä ehdottavan henkilön tykö missä sitten arvioidaan se minun työkyvyttömyysasteeni. Eli jos he katsovat että olen 80% työkyvytön, niin he maksavat minulle 80% palkkani 75%sta. Kahjoa matematiikkaa. Silloin saisin vielä siis luvan työskennellä yhden päivän viikossa. Se on vain hankalaa kun ei ikinä tiedä pääsenkö sängystä ylös...

No, tämän keskustelun jälkeen kävimme sitten Wimin haudalla, viemässä uudet kynttilät ja vähän putsaamassa. Minulla on vieläkin ihan julmettu ikävä appiukkoa, vaikka osasihan sekin hermoja rassata silloin tällöin... jos rehellisiä ollaan. Mutta niinhän jokainen ihminen tekee, enkeleitä en ole vielä maan päällä tavannut. Kävelimme auringonpaisteessa ympäri hautuumaata - siellä ovat kaiken uskoiset sekaisin - ja ihastelimme vieläkin omaa hautakiveämme, se on tyylikäs yksinkertaisuudessaan. Harmaa, ruusuköynnöksellä. 

Hautuumaalta lähtiessä Eric ehdotti Ikeaan menoa. Ensin olin vastaan mutta sitten vatsa kurnaisi siihen malliin että ajattelin siellä olevan hyviä salaatteja. Eli sinne sitten... Kiertelimme hitaasti sohva- ja makuuhuoneosastoja, mieleinen peti löytyikin. Söimme kylmäsavulohisalaatit ja jatkoimme kiertelyä alakerrassa, mukaan tarttui tietysti väliaikaisia lamppuja uudelle talolle, sellaisia mitkä vain roikotetaan kattoon jotta saadaan joka huoneeseen valot ja pattereita ja pari muistikirjaa. Sekä tietysti Kallen kaviaaria ja kana-hotdogeja soppaa varten. 

Autoon päästessäni olin aivan puhki. Jokaista luuta kolotti, jokaista lihasta särki, huolimatta särkylääkkeistä. Kotikaupungissa oli vielä käytävä ruokakaupassa, mehukuurin pitää alkaa taas. Kotona kävelin suoraan takapihalle ja saunamökkiin ja starttasin saunan kiukaan. Loppuilta saunomista, olutta ja jopa kuoharia...

Tiistaina mies meni uuteen työpaikkaan tutustumaan, tunnin työmatka yhteen suuntaan. On se vähän eri juttu kuin 5 minuutin matka tuohon nykyiseen.... Minä olin laiska enkä tehnyt mehuja, söin surimitikkuja ja tonnikalaa purkista ja banaaneja ja vihannessoppaa... Jaksoin olla hereillä Ericin kotiintuloon asti, menimme yläkertaan nukkumaan ja poks! uni katosi. Neljään asti taisin katsella telkkaria...

Tänään olin päättänyt nukkua niin pitkään kuin minua huvittaa, mutta yhdentoista aikaan tuli Eric töminällä yläkertaan ja karjaisi että eikös minun pitänyt mennä hammaslääkäriin. Eric ja karjaisu ei kuulu ikinä samaan lauseeseen joten herätys oli "julma" ja hammaslääkäri on vasta huomenna minkä hän on saanut jo 3 kertaa tällä viikolla kuulla. Pyysi anteeksi kun nousin ylös.

Alakerrassa vaaka näytti sitten +3 kiloa, siinä taitaa olla sushin ja eilisten ruokien aiheuttamat suolapöhötkin mukana. Joten mehuja valmistamaan. Ja laiskana tein niin helpon variantin että itseäkin hävettää. 

Kilo porkkanoita, 4 omenaa, 1 ananas, puolikas sellerinvarsikimpusta, 2 sitruunaa. Tuli yli litra, ananas oli kypsä ja tosi mehukas. Siinä mulle juomista koko päiväksi. Illalla sitten vielä kupillinen keittoa. 

Löysin netistä kuvan, suunnittelen jo tulevaa yrttitarhaani