Löysin vanhasta blogistani seuraavan:

Mitä minä Hollannissa rakastan?

Minä rakastan miestäni, Hollantilaista isoa nallekarhuani jolle voi kertoa kaiken ja joka osaa ottaa minut sellaisena kuin olen. Miestäni joka on poliisi ja tälläkin hetkellä töissä, hälytyskeskuksessa. Miestäni joka keskellä yötäkin lähtee minulle hakemaan tupakka-askia bensa-asemalta vaikka muka olen lopettanut tupakoinnin. Miestäni joka vie minut joka aamu rautatieasemalle, vaikka hänellä olisi vapaapäivä tai iltavuoro. Miestäni joka hakee minut joka ilta rautatieasemalta ja kuuntelee kiukutteluni kotimatkalla osaten olla hiljaa. Miestäni joka sai minut taas luottamaan ihmisiin.

Minä rakastan sunnuntaipäiviä, kun kaupat ovat kiinni ja on pakko rentoutua. Sunnuntaipäiviä kun voi mennä tervehtimään sukulaisia ihan muuten vaan. Sunnuntaipäiviä jolloin kukaan ei katso kieroon jos tilaa ravintolassa oluen kahvin sijasta. Sunnuntaipäiviä kun naapureiden grillausten tuoksu leviää koko naapurustoon. Sunnuntaipäiviä kun televisiosta tulee Eastenders, vaikkakin se on BBC kanavalta. Sunnuntipäiviä kun saa sohvalle torkahtaa ilman huonoa omaatuntoa tiskeistä ja pyykeistä.

Minä rakastan meidän perheemme jäseniä, mieheni isää ja äitiä, isoäitiä ja siskoa. Rakastan heidän suorasukaisuuttaan, melodramaattisuuttaan ja uskoa huomiseen, oli mikä oli. Rakastan anoppini tapaa unohtaa ottaa hintalaput pois lahjoista, hössöttämistä ja aina valmiina auttamaan. Rakastan appiukkoni ylpeyttä pojastaan ja miniästään, hänen suostumistaan koekaniiniksi aina kun innostun kokkailemaan. Rakastan appiukkoni luona kyläilemistä, siellä on aina yksi Grolsch pullo minua varten valmiina, halusin tai en. Rakastan appiukkoni älytöntä hoivanpitoa vanhaa kissaansa kohtaan. Rakastan anoppini äidin itsepäisyyttä ja itsekeskeisyyttä vaikka se joskus ärsyttääkin. Rakastan kälyni itsepäisyyttä ja iloisuutta. Kävi niin tai näin niin hänellä on hymy herkässä. Minä rakastan heitä koska hekin rakastavat minua, varauksetta!

Minä rakastan itseäni Hollannissa, nämä pari vuotta ovat näyttäneet että minä olen löytänyt paikkani tässä elämässä. Vaikka Suomeen tulee välillä ikävä ja kaipaan valoisia kesäöitä ja talven lumisateita, niin tämä on minun kotini ja minun tulevaisuuteni.

Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani, hypin aiheesta toiseen, kissoista autojonoihin, ruoanlaitosta saunomiseen ja mitä milloinkin. Kommentoi vapaasti ja kysele jos haluat tietää lisää. Toivottavasti tästä tulee pitkä ystävyys...

 

Pakkohan tuo oli tänne laittaa... parin vuoden sijasta olen ollut täällä kohta 4 vuotta ja tupakointikin on loppunut. Muuten pitää paikkansa koko juttu vieläkin!