Löysin vanhasta blogistani seuraavan:
Mitä minä Hollannissa rakastan?
Minä rakastan miestäni, Hollantilaista isoa nallekarhuani jolle voi kertoa
kaiken ja joka osaa ottaa minut sellaisena kuin olen. Miestäni joka on poliisi
ja tälläkin hetkellä töissä, hälytyskeskuksessa. Miestäni joka keskellä yötäkin
lähtee minulle hakemaan tupakka-askia bensa-asemalta vaikka muka olen
lopettanut tupakoinnin. Miestäni joka vie minut joka aamu rautatieasemalle,
vaikka hänellä olisi vapaapäivä tai iltavuoro. Miestäni joka hakee minut joka
ilta rautatieasemalta ja kuuntelee kiukutteluni kotimatkalla osaten olla
hiljaa. Miestäni joka sai minut taas luottamaan ihmisiin.
Minä rakastan sunnuntaipäiviä, kun kaupat ovat kiinni ja on pakko rentoutua.
Sunnuntaipäiviä kun voi mennä tervehtimään sukulaisia ihan muuten vaan.
Sunnuntaipäiviä jolloin kukaan ei katso kieroon jos tilaa ravintolassa oluen
kahvin sijasta. Sunnuntaipäiviä kun naapureiden grillausten tuoksu leviää koko
naapurustoon. Sunnuntaipäiviä kun televisiosta tulee Eastenders, vaikkakin se
on BBC kanavalta. Sunnuntipäiviä kun saa sohvalle torkahtaa ilman huonoa
omaatuntoa tiskeistä ja pyykeistä.
Minä rakastan meidän perheemme jäseniä, mieheni isää ja äitiä, isoäitiä ja
siskoa. Rakastan heidän suorasukaisuuttaan, melodramaattisuuttaan ja uskoa
huomiseen, oli mikä oli. Rakastan anoppini tapaa unohtaa ottaa hintalaput pois
lahjoista, hössöttämistä ja aina valmiina auttamaan. Rakastan appiukkoni
ylpeyttä pojastaan ja miniästään, hänen suostumistaan koekaniiniksi aina kun
innostun kokkailemaan. Rakastan appiukkoni luona kyläilemistä, siellä on aina
yksi Grolsch pullo minua varten valmiina, halusin tai en. Rakastan appiukkoni
älytöntä hoivanpitoa vanhaa kissaansa kohtaan. Rakastan anoppini äidin
itsepäisyyttä ja itsekeskeisyyttä vaikka se joskus ärsyttääkin. Rakastan kälyni
itsepäisyyttä ja iloisuutta. Kävi niin tai näin niin hänellä on hymy herkässä.
Minä rakastan heitä koska hekin rakastavat minua, varauksetta!
Minä rakastan itseäni Hollannissa, nämä pari vuotta ovat näyttäneet että
minä olen löytänyt paikkani tässä elämässä. Vaikka Suomeen tulee välillä ikävä
ja kaipaan valoisia kesäöitä ja talven lumisateita, niin tämä on minun kotini
ja minun tulevaisuuteni.
Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani, hypin aiheesta toiseen, kissoista
autojonoihin, ruoanlaitosta saunomiseen ja mitä milloinkin. Kommentoi vapaasti
ja kysele jos haluat tietää lisää. Toivottavasti tästä tulee pitkä ystävyys...
Pakkohan tuo oli tänne laittaa... parin vuoden sijasta olen ollut täällä kohta 4 vuotta ja tupakointikin on loppunut. Muuten pitää paikkansa koko juttu vieläkin!
Kommentit