Kalevalasta:

Kun konsa tulevi vieras,
ellös vierasta vihatko.

Ainapa hyvätalonen piti 
vierahan varoja,

liikoja lihamuruja,

kaunihia kakkaroita.

Käske vieras istumahan,
syötä vierasta sanoilla 

kunnes keitto kerkeävi.

Tupa on pantu tullaksesi,
pantu paikalle hyvälle.

Isäntä on hyvätapainen,

emäntä vieläi parempi.

Tuoppi tuuahan kätehen,
keitinpiiraset etehen.

Suu ei laula sulatta voitta,
kieli keitinpiirasitta.

Täällä ei surulla syyä,
ei eletä huolen kanssa.

Täällä syyähän surutta, 
eletähän huoletonna.

Onpa kystä kyllin syyä, 

kyllin juua,

kyllin antoa kylälle.

Onpa lohta luotasilla,
sivuilla sianlihoa.

Kupit on kaikki kukkuraiset,
suolat suoatettu sekahan,

päähän pitkän pitopöyän.

Taikinat on taputeltu,
vatruskaiset valmistettu.

Onpa pirotella piirasia, 
murotella voimuruja,

sirotella siikasia,

lohkoa lohikaloja.

Veitsellä hopehisella,

kuraksella kultaisella.

Syyäksenne, juuaksenne,
ilomiellä ollaksenne.

Juhannus Viljo Kajava

Nyt on juhannus näin laulavi taivas, maa,
sitä lintuset livertäen haastaa
Pois painui jo pilvet metsän taa,
niin selkeä on ilma ja kukassa maa.

Näin seisovi kauniina luonto yhä,
sen täyttävi tuoksut ja rauha pyhä.
Tuo ihmisrintaan se onnen rauhaa,
-Nyt on juhannus!
Tahtoo se riemuiten laulaa.

Ja runoblogista löytyi Annakan juhannusruno:

 

Juhannus


Soi juhannusaatossa
juhlan aika koko Suomi on
matkalla kesään.
Yöttömän yön lemmen taiat,
kun ois vain lempeä sää.

Rantasaunan lauteilla koivun
tuoksu, järvellä kimallus kultainen.
Tuulessa soi kesän lempeä
juoksu kera leivosten leikkivien.

Rantalavan tansseissa tulisen tangon
tahti vienti poskia polttaa, kuin
juhannustuli.
Nurkalla piirissä perinnesahti se
naisväeltä kiertää salaa.

Tämä Suomen kesä ja juhannus on
aina muistoissa mulla.
Se on niinkuin palava rakkaus jota
ilman ei voi toimeen tulla
.

 

Ja mahtava sivu löytyi:

Juhannus

ja tiätysti tää Wikipedian juhannus

Ja juhannuksena saa mainita Jumalan ja isänmaan ja olla patriootti ja korkeasieluinen:


Juhannus

Juhlivi julkinen Jumala,
valon Valta kaikkivoipa
tänä pänä, tänä yönä,
tässä Luojan juhlasäässä,
ilmassa ihanaisessa,
alla kaiken taivaankannen,
yllä ylpeiden pielien.

Mitä juhlii Kaikkihyvä,
iloitsee Ikiolija?
Tokko omaa korkeuttaan,
ylemmyyttäkö itsensä,
hyvyytensä ikuisuutta,
laupeutensako lukua?
Liian pieni aihe hälle,
Liian pieni ja matala.
Korkeampi riemu hällä,
ilo kaikkea ylempi.
Tuo on ilo Jumalalla,
tuosta riemunsa korkea,
ett' on taaskin ihmissuku
valon keskellä meriä,
ett' on taaskin inehmolla
latu valoon viitottuna
kohti kaunista kotia,
liki istuinta Isänsä.

Niinkuin nousi uhritulet
ammoin armaiden isojen osotellen,
viitotellen
vuoritietä kirkastuksen
aina taivahan laelle,
juhannuksen juhlatulet
samoin viittoovat latua
yön valkean vaietessa,
päivän kaiken paistaessa
alla katseen Kaikkivallan,
yllä ylimmän Jumalan.

Rafael Ronimus

Ruusu-Risti  —  elokuu 1926

löytyi täältä